lauantai, 31. joulukuuta 2011

Hyvää uutta vuotta!


Käytiin tänään noin 1,5 tunnin pituisella metsälenkillä Heidin ja Ennin kanssa, koiria oli mukana yhteensä seitsemän: Luttu, Kata, Demi, partacolliet Java ja Muusa sekä samojedit Saana ja Helmi. Lutulle tää oli eka kerta näinkin isolla porukalla, mutta ipana käyttäytyi oikein reippaasti ja jaksoi hienosti mukana :)


Lenkin lopussa kun saavuttiin takaisin autoille niin jossain ammuttiin ensimmäiset raketit, Luttu ei onneksi reagoinut niihin millään lailla, eikä myöhemminkään illalla kun paukkui enemmän. Myöskään Lutun veljet Miitti (Dynamic) ja Leo (Dub-Dub-Dub) eivät ole paukkuarkoja, molempia on vaan kiinnostanut kirkkaiden valojen välkehdintä :D

Loco ei paukkuja pelkää, se on nähty ja koettu jo monta kertaa. Hipalle tämä vuodenvaihde oli kuitenkin siinä mielessä ensimmäinen, että vuosi sitten tähän aikaan se oli vasta neljän viikon ikäinen pikkupentu. Onneksi Hippakaan ei kuitenkaan ole paukkuarka, hengailin sen kanssa pihalla jonkun aikaa rakettien räiskeessä ja se ei korvaansa lotkauttanut millekään :) Värikkäimpiä ilotulituksia se välillä katsoi hetken, mutta ei missään nimessä aristellen vaan puhtaasti ihmetellen. Ikkunat meillä on myöskin olleet auki koko illan ja jatkuvasta paukkeesta huolimatta koirat ovat olleet ihan rentoja ja normaaleja.

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä lopetella, palataan ensi vuonna :)

0 kommenttia: