Kokeilin tänään lenkin varrella Hipan kanssa toista kertaa esine-etsintää. Laitoin sen puuhun kiinni esinettä viedessäni, kyllä metsä raikasi kun Hippa oli sitä mieltä että PÄÄSTÄ MINUT PRKL!!! :D Innoissaan se sinkosi etsimään, mutta ongelmana oli tällä kertaa irtoaminen. Kun avustajaa ei ollut mukana niin jouduin käskemään Hipan paikalleen istumaan ja kävelin näyttämään esinettä. Sen jälkeen esine löytyi ja jee, palautuskin onnistui käteen asti! :)
Paikalleen käskettynä, itse olen käymässä esineen luona
Otin uusinnan, mutta esineen luota lähtiessäni Locon hihnasta petti lukko ja se sinkosi tuhatta ja sataa ruutuun. Kun sain Locon lopulta kiinni (korvat katosivat täysin, huoh) niin Hippa pääsi jälleen etsimään, mutta taaskaan se ei oikein irronnut. Tein samalla lailla kuin aiemmallakin kerralla ja lopulta sain esineen käteeni. Leikittiin palkaksi :)
Hommissa
Seuraavaan harjoitukseen on pyydettävä joku mukaan avustajaksi ja treenattava nimenomaan tuota irtoamista. Lenkin varrella olen aina välillä kokeillut pudonneen esineen etsimistä (mm. hihnalla, autonavaimella, lompakolla yms), välimatkat eivät ole hirveitä olleet joten sen takia Hippa ei varmaan nytkään tajunnut irrota tarpeeksi kauas.
0 tassunjälkeä:
Lähetä kommentti