Ollaan edistytty Hipan kanssa hurjasti rauhoittumisen ja äänenkäytön suhteen, kiitos Lillin neuvojen. Vielä vähän aikaa sitten hävetti mennä minnekään häiriötilanteeseen, koska Hippa ei yksinkertaisesti ollut melkein hetkeäkään hiljaa. Tosin mehän ei moisia tilanteita pikkupentuajan jälkeen oltukaan edes harjoiteltu... Nyt ollaan käyty SavPK:n arkitottiksissa ym. erilaisissa tilanteissa/paikoissa hakemassa häiriötä ja enää ei tarvitse hävetä ;) Edelleen tuo ääntelee jonkun verran, mutta pahin alkaa olla ohi.
Tänään otettiin leikin keskellä vähän perusasentoja, keskittymistä ja maahanmenoja, normaaleja juttuja siis. Lisäksi perusasennossa kättely koulutusohjaajan kanssa: Hippa istui kontaktissa koko ajan hiljaa eikä tehnyt elettäkään sännätäkseen kouluttajan luokse. Otettiin myös ekaa kertaa paikallaolo tokon alokasluokan tyyliin, Hippa makasi rauhassa ja liikkumatta rivissä :)
Tässä vielä yhden keskustelupalstan aiheesta poimittu pätkä, tämän luettuani silmäni aukesivat Hipan suhteen, ihan kuin olisin lukenut omasta koirastani vaikka aihe ei sitä koskenutkaan. Otin yhteyksiä kirjoittajaan eli Lilli Hyväriseen jonka neuvoilla ollaankin edetty jo nyt näin paljon :)
"Kaikki koiran äänenkäyttö ei suinkaan aina ole synonyymi huonolle hermorakenteelle. Hyvin usein kyse on siitä, että koira koittaa komentaa, hoputtaa ja jouduttaa. Koska sille tietylle mielentilalle ja ääntelylle ei ole koskaan laitettu kunnolla stoppia, koira itse asiassa kokee, että juuri se huutaminen ja koohaaminen on lopulta johtanut ruuan saamiseen, ulos pääsemiseen, autosta pääsemiseen jne. Jos koira haluaa asioita paljon (=kiihkeä), ja se on vielä nopeaoppinen, se yhdistää asioita nopeasti ja epätoivotut käyttäytymismallit vahvistuvat.
Ydinasia ei siis olekaan oire, eli ääni, vaan mielentila, seikka josta se ääntely johtuu. Koira k o m e n t a a ja vaatii omistajaltaan asioita. Huomiota, ruokaa, päästämään sinne ja tänne. Kuitenkaan, se ei ole se maailman vahvin koira, joka millään tavalla nauttisi siitä tilanteesta, että ihminen ei sille rajoja aseta, vaan se stressaantuu entisestään päsmäröidessään, kun ei tule sitä hetkeä jolloin ihminen asettaisi tosissaan rajat sen toilailuille. Tuollainen koira henkäisee helpotuksesta siinä vaiheessa kun ihminen ottaa ohjat käsiinsä. Sille koiralle ei ole vähimmässäkään määrin mukavaa elää tuollaisissa tiloissa.
Koira, jonka suhde ihmiseen on oikeanlainen, ei jatkuvasti vaadi huomiota, hyrrää sinne ja tänne. Kun koira tietää paikkansa, eri toiminnot tapahtuvat ihmisen aloitteesta, ei koiran, eikä huomiota kerjäävää mielentilaa tule missään tapauksessa vahvistaa, vaan katkaista nuo toimintamalllit samantien."
0 tassunjälkeä:
Lähetä kommentti